YSE 1998 -ehtojen 30 § ja törkeän laiminlyönnin kriteerit
YSE 1998 -ehtojen 30 § ja törkeän laiminlyönnin kriteerit
Pääsääntöisesti urakoitsijan vastuu virheistä päättyy takuuajan umpeuduttua. Poikkeuksen muodostavat kuitenkin tapaukset, joissa tilaaja pystyy osoittamaan, että virhe on johtunut urakoitsijan törkeästä laiminlyönnistä (eli törkeästä huolimattomuudesta) tai laadunvarmistuksen olennaisesta laiminlyönnistä. Käsitteenä ”törkeä laiminlyönti” ei ole tarkasti määritelty YSE 1998 -ehdoissa, mutta korkein oikeus viittasi ratkaisussaan KKO:2025:3 siihen, että arviointi vastaa pitkälti vahingonkorvausoikeuden yleisten oppien mukaista törkeää huolimattomuutta.
Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on jo entuudestaan arvioitu törkeää laiminlyöntiä pitkälti samoin kuin vahingonkorvausoikeuden yleisten oppien mukaista törkeää huolimattomuutta, eli KKO:n ratkaisu ei tuonut asiaan tältä osin merkittävää muutosta. On kuitenkin huomioitava, ettei törkeän huolimattomuuden käsitteen sisältö ole eri korvausjärjestelmissä yhdenmukainen, joten arvioinnissa on aina otettava huomioon konteksti, jossa sopimus on tehty.
Ratkaisun tausta
Asian aiemmassa käsittelyssä sekä käräjäoikeus että hovioikeus olivat katsoneet virheen aiheutuneen YSE 1998 -ehdoissa tarkoitetulla tavalla törkeästä laiminlyönnistä ja velvoittaneet urakoitsijan suorittamaan vahingonkorvausta. Korkein ei oikeus muuttanut hovioikeuden tuomion lopputulosta.
Käyttövesiputkien läpivientien tiivistämisessä tehdyt virheet sekä niiden ja vesivahingon välinen syy-yhteys olivat alemmissa oikeuksissa tulleet näytetyksi. Oli riidatonta, että tilaaja ei ollut voinut kohtuuden mukaan havaita läpivientien tiivistysten virheitä vastaanottotarkastuksessa eikä takuuaikana. Korkein oikeus myönsi urakoitsijalle valitusluvan rajoitettuna siihen kysymykseen, oliko urakoitsijan urakkasuorituksessaan käyttövesiputkien läpivientien tiivistämisessä tekemä virhe aiheutunut sen törkeästä laiminlyönnistä ja onko se tämän perusteella korvausvastuussa virheestä hovioikeuden tuomion mukaan tilaajalle aiheutuneesta vahingosta.
Arvioinnin keskeiset tekijät
Ratkaisussa KKO:2025:3 todettiin, että törkeän laiminlyönnin arvioinnissa keskeisiä tekijöitä ovat:
- Tietoinen piittaamattomuus vahingon välttämiseksi tarpeellisista huolellisuusvaatimuksista.
- Poikkeama vaadittavasta huolellisuudesta suhteessa urakoitsijan ammattitaitovaatimuksiin.
- Vahinkoriski, eli virheen mahdollisesti aiheuttaman vahingon vakavuus ja todennäköisyys.
- Virheiden lukumäärä ja toistuvuus, jotka voivat kumuloidusti korottaa tuottamuksen asteikolla kohti törkeää huolimattomuutta.
Käytännössä arviointi tehdään aina kokonaisuutena tapauskohtaisesti. KKO katsoi, että urakoitsijan toiminta oli osoittanut merkittävää huolimattomuutta, sillä putkien läpivientien tiivistyksen puutteet olivat laajamittaisia ja niiden aiheuttama vahingonvaara ilmeinen. Tämän perusteella urakoitsijan vastuu ei ollut rauennut takuuajan umpeuduttua, vaan hän oli vastuussa tilaajalle syntyneistä vahingoista. Korkein oikeus totesi mm. ratkaisussaan, että YSE 1998 -ehtojen 30 § vastaa osaltaan yleistä sopimusoikeudellista periaatetta, jonka mukaan sopimuksen osapuoli ei vapaudu sopimusehdon perusteella sellaisen vahingon korvaamisesta, jonka hän on aiheuttanut tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudellaan.
Huomionarvoista kuitenkin on, että tapauksessa urakoitsijan virhe oli toistunut jopa yli 70 %:ssa huoneistoista, joten tulkinnanvaraiseksi tietysti jää, kuinka suurta toistuvuutta törkeältä virheeltä vaaditaan. Ratkaisun jälkeen on kuitenkin ilmeistä, että laiminlyönti saattaa ikään kuin kumuloitua virheiden toistuvuuden ja lukumäärän seurauksena törkeäksi laiminlyönniksi.
Oikeudellinen merkitys
Ratkaisu vahvistaa periaatetta, jonka mukaan YSE 1998 -ehtojen 30 §:ssä tarkoitettu törkeä laiminlyönti rinnastuu pitkälti vahingonkorvausoikeuden yleisten oppien mukaiseen törkeään huolimattomuuteen. Se tarjoaa myös tarkempia suuntaviivoja siitä, millaisissa tilanteissa urakoitsijan vastuuta voidaan ulottaa takuuajan jälkeen. Vaikka aihetta on käsitelty jo ennen korkeimmassa oikeudessa eri toimialoilla, on ratkaisulla erityistä merkitystä rakennusalan toimijoille, sillä se korostaa velvollisuutta noudattaa erityistä huolellisuutta ja ammattitaitoa sopimuksen mukaisia velvoitteita täytettäessä.
Rakennusurakoitsijoiden ja tilaajien kannalta ratkaisu alleviivaa sopimusvelvoitteiden tarkkaa noudattamista sekä laadunvarmistuksen merkitystä. Mikäli urakoitsijan työssä ilmenee vakavia laiminlyöntejä, hän voi joutua vastuuseen vielä vuosia takuuajan umpeutumisen jälkeen. Oikeustapaus toimii varoittavana esimerkkinä siitä, miten vakavia seurauksia voi olla laiminlyödylle huolellisuudelle ja rakennusmääräysten vastaisille työmenetelmille.
Vaikka kysymys oli YSE 1998 -ehtojen ja erityisesti niiden 30 §:n tulkinnasta, ratkaisua voidaan pitää merkityksellisenä suunnannäyttäjänä myös YSE 1998 -ehtojen ulkopuolisissa tilanteissa. Vahingonkorvausoikeudessa on huolimattomuutta pidetty törkeänä usein silloin, kun toiminta on ollut lähellä tahallista menettelyä ja siten häikäilemätöntä ja välinpitämätöntä seurausten suhteen (KKO:1997:103). Esimerkiksi hallituksen esityksessä 1.7.1995 voimaan tulleeksi vakuutussopimuslaiksi (HE 114/1993 vp., s. 43) todetaan, että törkeä huolimattomuus on lähellä tahallisuutta.
Toisaalta ratkaisun voidaan katsoa alentavan törkeän laiminlyönnin rajaa rakennusalalla, koska ratkaisun perusteella törkeä laiminlyönti voi tulla kyseeseen myös virheestä johtuvan seuraamuksen vakavuuden perusteella. Näin ollen rakennusalalla ei välttämättä edellytetä, että urakoitsija toimisi työtä suorittaessaan lähes tietoisesti tai vähintäänkin vakavan välinpitämättömästi. Ratkaisun perusteella urakoitsijalta vaadittavan huolellisuuden taso on kuitenkin sitä korkeampi, mitä suurempia riskejä menettelyyn liittyy. Näin voitaneen todeta, että ratkaisun valossa tilaajalla on oikeus edellyttää urakoitsijalta tavanomaista suurempaa huolellisuutta etenkin silloin kun kyse on erityistä ammattitaitoa vaativasta urakasta.
